yrityshistoria

Yrityksemme perustettiin 80-luvulla.

Vuorimiehenkatu 33:ssa Alkon talossa oli ollut kehystys- ja taideliike talon rakentamisesta vuodesta 1953 lähtien. Liike siirtyi omistukseemme vuonna 1988 toimien ensimmäiset vuodet vanhalla nimellään. Viralliseksi nimeksemme tuli Helsingin Design Kehys Oy hieman myöhemmin. Lyhennämme nimemme pelkäksi Design Kehykseksi.

Olemme aina panostaneet asiakaspalvelun ja osaamisen kehittämiseen. Halusimme kehittyä luovaksi ja laadukkaaksi yritykseksi. Aloimme tarjota asiakkaillemme 'hand made' vaihtoehtoja tehdasvalmisteisten tuotteiden rinnalla aluksi käsin värjäämällä ja pian myös kultaamalla ja hopeoimalla.

Maalausten konservointi ja kehysten entisöinti ovat osa osaamistamme. Myös paperisten taideteosten ja tekstiilien konservointipalvelun välittäminen sopii toimintamme luonteeseen.